Terranor Group on johtava teiden hoitoon ja kunnossapitoon erikoistunut yritys, jolla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 600 työntekijällään ja yli 3 miljardin Ruotsin kruunun liikevaihdollaan yritys on Pohjoismaisten teiden hoitoon ja kunnossapitoon erikoistunut tekijä.

Terranor Oy:n Suomen toimintojen vastaavana johtajana toimii nyt Pasi Tolppanen.

”Kilpailukykymme vahvistamiseksi ja organisaation rakentamiseksi tulevaa kasvua varten tarvitaan vahva ja selkeä johtajuus, joka tukee myös ydinarvojamme ja yrityskulttuuriamme. Pasilla on henkilökohtaiset ominaisuudet, toimialatausta ja johtamiskokemus muutoksen tekemiseen. Olen iloinen, että saamme hänet joukkoomme, ja odotan innolla yhteistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa liiketoimintaamme Suomessa entisestään”, sanoo Michael Berglin, Terranor Groupin toimitusjohtaja.

Pasi Tolppanen aloittaa työsuhteensa Terranorilla virallisesti 2. kesäkuuta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terranorin urakoissa saatiin kiitosta tienkäyttäjiltä!

Väylävirasto selvittää kyselyllään vuosittain tienkäyttäjien tyytyväisyyttä talvihoitoon. Kyselystä saatavia tuloksia hyödynnetään toiminnan kehittämisessä.

Tänä vuonna Terranorin urakoista palkittiin kaksi.
Vaativien hoitourakoiden sarjassa tyytyväisimpiä talvihoitoon oltiin Raaseporin urakan alueella. Toinen palkittu urakka oli perusurakoiden sarjassa Keuruu, jossa tienkäyttäjien tyytyväisyys talvihoitoon oli parantunut eniten.

Onnittelut hienosta työstä kummallekin urakalle!
Tätä ei tehdä yksin, vaan yhdessä, joten kiitokset urakan työnjohdon lisäksi myös aliurakoitsijoille ja muille yhteistyökumppaneille sekä tilaajalle!

Lisätietoa Väyläviraston kyselytutkimuksesta voi lukea täältä:
https://vayla.fi/-/missa-pain-suomea-oltiin-tyytyvaisimpia-teiden-talvihoitoon-enta-missa-parannettiin-eniten-