Terranor yrityksenä

Terranor Oy on yksi johtavista toimijoista valtion, kuntien ja yksityisasiakkaiden teiden ja katujen hoidossa ja ylläpidossa. Toimialaamme kuuluvat myös erilaiset infrarakennusprojektit toimialueillamme ympäri Suomen. Tahdomme olla itsestään selvä valinta urakointikumppaniksi asiakkaillemme ja olla käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, ympäri vuoden.

Menestyksemme pohjautuu ammattitaitoiseen ja sitoutuneeseen henkilöstöön, jolla on yhdessä vuosikymmenien kokemus tienhoidosta Suomen vaativissa olosuhteissa. Henkilöstömme vankalla osaamisella ja yhteistyötaidoilla varmistamme hankkeiden läpiviennin laadukkaasti, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti, korkealla asiakastyytyväisyydellä.

Terranorin toiminta kattaa laajan valikoiman kunnossapitopalveluja teillä, kaduilla ja muilla väylillä sekä niiden välittömässä ympäristössä, kuin myös kiinteistöjen, yritysten ja julkisten yhteisöjen alueilla.

I

Terranorin toimintaan kuuluvat myös mm. erilaiset maa- ja vesirakentamistyöt sekä liikenneturvallisuuden järjestelyt urakointialueillamme.

Toimimme ympäri Suomea ja toimintamme on jakautunut tällä hetkellä neljään alueeseen. Päätoimipisteemme sijaitsee Helsingissä.

Asiakaskuntaamme kuuluvat pääasiassa ELY-keskus, kunnat, kiinteistöyhtiöt, yritykset ja yksityiset tiekunnat.

Terranorin historia

Terranor Oy on entinen NCC- konsernin tienhoitoliiketoimintayksikkö. Terranor Oy nimellä yritys on toiminut 11/2020 lähtien, jolloin NCC:n tienhoitoliiketoiminta sai uuden omistajan. Teiden kunnossapitoa olemme toteuttaneet jo vuodesta 2000 lähtien.

20+

vuotta kokemusta

17

hoitourakkaa

n. 50 M€

vuotuinen liikevaihto

Terranorin johto

Michael Berglin

CEO, Terranor Group

Inka Kontturi

CFO, Terranor Group

inka.kontturi@terranor.fi

Iisko Rossi

Head of Operations, Terranor Oy

iisko.rossi@terranor.fi

Sosiaalinen vastuu

Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta on osallistava, tasa-arvoinen ja suvaitsevainen.

Kaikkien Terranor Oy:ssä ja sen palveluksessa työskentelevien tulee tuntea olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi. Arvomme ovat yhdessä, osaava, rohkea ja aito, emmekä hyväksy minkäänlaista syrjintää.

Sosiaalinen vastuullisuutemme näkyy mm. rakentamalla ja pitämällä huolta elinympäristöistä, joissa ihmiset viihtyvät, voivat elää hyvää elämää sekä ihmisten perustarpeet täyttyvät ja heillä on hyvät olosuhteet huolehtia terveydestään.

    Eettiset ohjeet

    Terranor Oy:n eettiset ohjeet ohjeistavat meitä työntekijöinä toimimaan oikein ja tekemään oikeita päätöksiä jokapäiväisessä elämässämme.

    Kaikissa ulkoisissa ja sisäisissä suhteissamme meidän on noudatettava korkeita eettisiä normeja, kun tapaamme asiakkaita, liikekumppaneita, alihankkijoita ja kollegoita. Eettiset ohjeet antavat meille myös varmuuden siihen, milloin meidän pitäisi tehdä epäilyttävistä asioista ja ongelmista näkyviä.

      Työturvallisuus

      Työympäristön turvallisuus on esisijaisen tärkeä Terranorille.

      Meillä on nollatavoite työtapaturmissa, mikä edellyttää selkeää keskittymistä työympäristön turvallisuuteen koko organisaatiossa.

      Työmme perusta on luoda ja ylläpitää terveellistä ja turvallista työympäristöä poistamalla vaarat, vähentämällä riskejä ja lisäämällä työntekijöiden, ulkopuolisten kumppaneiden, vierailijoiden, toimittajien ja muiden sidosryhmien tietoisuutta.

      Työympäristömme turvallisuuden hallinta perustuu työterveys- ja työturvallisuuspolitiikkaan.

      Nolla-visio:

      Ajattele turvallisuutta – toimi turvallisesti – varmista turvallisuutesi.

      Työskentelemme työympäristömme turvallisuuden eteen suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti yhteistyössä ammattiliittojen kanssa vakiintuneissa yhteyksissä ja eri alojen työryhmissä.

      Seuraamme säännöllisesti työympäristömme turvallisuustyön toteutumista mm. raportoimalla työpaikoillamme tapahtuneista tapaturmista ja vaaratilanteista sekä havainnoimalla jatkuvasti positiivisia ja negatiivisia turvallisuusasioita. Lisäksi seuraamme turvallisuustyön toteutumista sisäisissä auditoinneissa sekä turvallisuus- ja kunnossapitotarkastuksissa. Olemme asettaneet koko henkilöstöllemme korkeat ja selkeät vaatimukset työturvallisuuden osaamiselle ja koulutukselle.

        Laatu

        Tuotamme laadukasta palvelua asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme

        Terranor toimii infrapalveluiden tuottajana ja tulevaisuuden infrastruktuurin rakentajana. Arvojensa – yhdessä, osaava, rohkea ja aito – pohjalta Terranor pyrkii yhdessä asiakkaidensa kanssa löytämään ratkaisuja, jotka ovat asiakkaiden tarpeet täyttäviä, kustannustehokkaita ja laadukkaita, luovat lisäarvoa Terranorin sidosryhmille, ja edistävät kestävää sosiaalista kehitystä.

        Terranor Oy:n visiona on mahdollistaa turvallisempaa liikkumista kestävillä ratkaisuilla. Laatupolitiikkamme avulla ohjaamme Terranoria visiomme mukaiseksi yritykseksi.

        Laatu tarkoittaa asiakkaiden, keskeisten sidosryhmien, lakien tai itse organisaation määrittelemien vaatimusten täyttämistä. Näiden vaatimusten täyttämiseksi on määritelty Terranorin laadunhallintajärjestelmässä eli toimintajärjestelmässä prosessit, jotka tukevat liiketoimintaa ja strategiaa. Olemme asettaneet laadunhallinnalle tavoitteet, joista johdettujen mittareiden avulla seuraamme tavoitteiden saavuttamista.

        Prosessipohjainen toimintajärjestelmämme on sertifioitu ISO 9001:2015 – standardin mukaisesti.

          Ympäristövastuu

          Kannamme vastuumme ja kannustamme myös yhteistyökumppaneitamme vastuulliseen toimintaan

          Terranor toimii tärkeänä osana yhteiskunnan rattaiden pyörimisen mahdollistavaa tiestön hoidon ja ylläpidon urakointikenttää. Hoidamme ja ylläpidämme yhteiskunnan varoin rakennettua tiestöinfraa ja mahdollistamme sen rakenteiden kestämisen pitkälle tulevaisuuteen.

          Tiestön hoitopalveluissa käytetään paljon luonnonvaroja ja energiaa. Kannustamme asiakkaitamme ja muita sidosryhmiämme ympäristövastuulliseen toimintaan innovatiivisen ajattelun ja uusien innovaatioiden myötä.

          Terranor haluaa vaikuttaa ennakoivasti uusiutumattomien luonnonvarojen käytön vähentämiseen, yhteiskunnallisen arvon lisäämiseen ja energiatehokkuutta edistävien teknisten ratkaisujen, tuotteiden ja toimintatapojen kehittämiseen.

          Terranorin ympäristötyö keskittyy toiminnan energiatehokkuuteen ja palvelujen elinkaareen. Näiden näkökohtien pohjalta olemme määrittäneet toimintamme merkittävimmät ympäristönäkökohdat, jotka toimivat ympäristötyön ohjenuorana. Olemme asettaneet ympäristötyöllemme tavoitteet, joista johdettujen mittareiden avulla seuraamme tavoitteiden saavuttamista.

          Prosessipohjainen toimintajärjestelmämme on sertifioitu ISO 14001:2015 – standardin mukaisesti.

            Terranor toimii vastuullisesti ja on sitoutunut: Vähentämään riskejä ja lisäämään turvallisuustietoisuutta Turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön Poistamaan vaaratekijät Nollavisioon työtapaturmissa

            Sertifikaatit

            Terranor Oy:n ja Terranor Verte Oy:n johtamisjärjestelmälle on myönnetty ISO 9001:2015, ISO 14001:2015 sekä ISO 45001:2018 -standardien mukaiset sertifikaatit.

            Laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja työturvallisuuspolitiikat

            Terranorin visio on tarjota turvallisempaa liikkumista kestävillä ratkaisuilla.

            Terranorin toimintajärjestelmä sisältää laadun, ympäristön ja työympäristön turvallisuuden. Prosessipohjainen toimintajärjestelmä on rakennettu laadunhallinnan standardin ISO 9001:2015, ympäristöjohtamisen standardin ISO 14001:2015 sekä työterveyden ja työturvallisuuden johtamisen standardin ISO 45001:2018 mukaisesti.

            • Sertifikaatin numero: 10000433244-MSC-FINAS-FIN
              Laajuus: Teiden, katujen ja muiden väylien sekä alueiden hoidon ja ylläpidon palvelut, infrarakentamisen urakointi, viher-ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Oy)
              Viher- ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Verte Oy)

            • Sertifikaatin numero: 10000433245-MSC-FINAS-FIN
              Laajuus: Teiden, katujen ja muiden väylien sekä alueiden hoidon ja ylläpidon palvelut, infrarakentamisen urakointi, viher-ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Oy)
              Viher- ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Verte Oy)

            • Sertifikaatin numero: 10000433245-MSC-FINAS-FIN
              Laajuus: Teiden, katujen ja muiden väylien sekä alueiden hoidon ja ylläpidon palvelut, infrarakentamisen urakointi, viher-ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Oy)
              Viher- ja ympäristörakentaminen sekä viheralueiden hoito ja kunnossapito. (Terranor Verte Oy)

            Kumppanuus

            Tietoa toimittajille ja alihankkijoille

            Toimittajamme ja alihankkijamme ovat meille tärkeitä ja haluamme tehdä hyvää yhteistyötä heidän kanssaan. Uskomme pitkäaikaiseen yhteistyöhön toimittajiemme kanssa, jolloin voimme kehittyä yhdessä. Yhdessä toimittajiemme kanssa Terranor toteuttaa hankkeensa oikeaan aikaan, kustannustehokkaasti ja korkealla asiakastyytyväisyydellä.

            Terranor Oy on yksi johtavista maanteiden hoidon alueurakoitsijoista Suomessa. Tästä syystä Terranorille on tärkeää varmistaa liiketoiminnan eettisyys ja vastuullisuus. Viestimme toimittajillemme eettisistä ohjeistamme, joissa kerrotaan, miten työntekijöiden tulee toimia ja tehdä asianmukaisia päätöksiä päivittäisessä työssään. Odotamme myös liikekumppaneidemme noudattavan eettisiä ohjeitamme toiminnassaan. Eettisen periaatteiden noudattaminen on meidän kaikkien vastuulla.

            Oletko kiinnostunut kumppanuudesta Terranor Oy:n kanssa?

            Ole yhteydessä suoraan alueiden työpäälliköihin:
            Etelä-Suomi: Työpäällikkö Tuija Peltola (tuija.peltola@terranor.fi)
            Keski-Suomi: Työpäällikkö Emma Vehniä (emma.vehnia@terranor.fi)
            Länsi-Suomi: Työpäällikkö Toni Salojoki (toni.salojoki@terranor.fi)
            Pohjois-Suomi: Työpäällikkö Heikki Parviainen (heikki.parviainen@terranor.fi)

            Laskutustiedot

            HUOM! Laskutustietomme ovat muuttuneet 27.10.2023 alkaen

            Toivomme, että lähetätte laskunne jatkossa ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskujen käsittely on sekä lähettäjälle että vastaanottajalle nopeampaa, luotettavampaa ja edullisempaa kuin paperilaskujen käsittely.

            Kaikilla laskuilla tulee olla työnumero/kustannuspaikka viitteenä.

            Yrityksen nimi: Terranor Oy

            Y-tunnus: 3007636-4


            Laskujen viitetieto:
             Työmaanumero, jonka ilmoitamme tilatessamme.
            Finvoice-standardin mukaisessa kentässä OrderIdentifier. Laskutusohjelmassanne kentän nimi voi olla esim. Tilausnumero, Viitteenne tai Merkki. Kyseisessä kentässä ei saa olla työmaanumeron lisäksi muuta tietoa.

            Lisäksi: Huomioittehan, että jokaisen työmaan lasku tulee lähettää omana laskunaan.

            Verkkolaskutusosoite: 003730076364

            Operaattori: Apix Messaging Oy

            OVT-tunnus: 003730076364

            Huomioittehan, että mikäli käytössänne on jokin seuraavista operaattoreista verkkolaskun lähettämiseen: Handelsbanken tai Paikallisosuuspankit, tulee teidän käyttää Apixin verkkolaskuosoitteenamme seuraavaa osoitetta:
            verkkolaskuosoite: 003723327487 ja operaattoritunnus: DABAFIHH.

            Mikäli ette voi lähettää verkkolaskuja, pyydämme lähettämään laskut ostolaskujen skannauspalveluun.

            Sähköpostiskannauksen osoite:
            jy30076364@skannaus.apix.fi

            Lähetettävä lasku tulee olla sähköpostin liitteenä PDF-tiedostona. Yhdellä sähköpostilla ja sen liitteissä saa olla vain yksi lasku. Jos sähköposti sisältää laskun lisäksi muita liitetiedostoja, lisätään ne laskun liitteiksi. Liitetiedostojen maksimikoko on 2 mb. Lähetyksen jälkeen palvelusta tulee joko hyväksyntä- tai hylkäysilmoitus sähköpostilla lähetysosoitteeseen 15 minuutin kuluessa lähetyksestä.

            Paperilaskujen skannauksen osoite:
            Terranor Oy

            PL 100
            00781 Helsinki

            Jotta skannauspalvelu voi kohdistaa laskunne, tulee tämä laskutusosoite tulostaa myös itse laskuun, eikä pelkästään kirjekuoreen. Tähän laskutusosoitteeseen ei tule lähettää muuta materiaalia kuin laskuja, eli esimerkiksi tiedotusten ja markkinointimateriaalin postiosoite pysyy ennallaan.

            Yhteystiedot

            Terranor Oy
            Teollisuuskatu 21
            00510 Helsinki


            Alueelliset yhteydenotot:

            Etelä-Suomi
            Työpäällikkö Tuija Peltola

            Keski-Suomi
            Työpäällikkö Emma Vehniä

            Länsi-Suomi
            Työpäällikkö Toni Salojoki

            Pohjois-Suomi
            Työpäällikkö Heikki Parviainen

            Sähköpostiyhteydenotot: etunimi.sukunimi@terranor.fi

            Kuinka voimme auttaa?

            Henkilöstökyselyn perusteella henkilöstömme on sitoutunutta ja ylpeitä työpaikastaan. Hyvää yhteistyötä kuvastavat korkealla tasolla olevat luottamus, kunnioitus sekä yhteisiin tavoitteisiin pyrkiminen.

            Terranor Oy