Terranor Oy voitti Keski-Suomesta kaksi uutta maanteiden hoitourakkaa vuosille 2022-2027. Uudet urakat ovat Keuruun ja Jyväskylän urakat. Uudet urakat alkavat 1.10.2022 ja kestävät viisi vuotta.

”Jyväskylän urakka on luonteeltaan erittäin vaativa, kun taas Keuruu on perusurakka. Urakoiden tiestön erityispiirteinä voisi pitää maaston kumpuilevuutta, sekä järvien aiheuttamia mikroilmastoja.” kertoo Työpäällikkö Harri Valkeinen.

Urakoiden sopimukset on allekirjoitettu, ja ne ovat nyt käynnistysvaiheessa. Urakoiden käynnistyksestä vastaa maaliskuussa Terranorilla aloittanut työpäällikkö Harri Valkeinen. Lisätietoja urakoista saa häneltä 050 5600513. 

Maanteiden hoitourakoiden päätavoite on tienkäyttäjän etu ja heidän joustava palvelunsa. Urakoissa tavoitellaan riskien kohtuullista jakoa ja hyvän yhteistyön kehittämistä tilaajan ja urakoitsijan välillä. Maanteiden hoitourakoiden tavoitteena on antaa mahdollisuuksia myös parempaan hoitotyön kehittämiseen sekä parantaa urakan laatutietoa ja sitä kautta alan tuottavuutta.

Maanteiden hoitourakoiden 2022 – 2027 kilpailutuksessa voittajaksi Terranor Oy viidellä urakkavoitolla. Voitetuista urakoista 4 on uusia ja Rovaniemi jatkuu aina vuoteen 2027. Voitettujen urakkasummien arvo on yli 62 Miljoonaa euroa ja markkinaosuus nousee 12 prosenttiin ollen yrityksen historian suurin.

Uusista urakoista erittäin vaativia ovat Jyväskylä ja Lahti, Sastamala ja Rovaniemi vaativia sekä Keuruu on perusurakka. Uudet urakat alkavat 1.10.2022 ja kestävät viisi vuotta.

”Tämä on merkittävä menestysaskel kasvupolullamme – kilpailutusten tulos on yrityksen historiassa paras ja poikkeuksellinen koko markkinassa. Samalla vakautamme asemiamme kunnossapitomarkkinassa toimien jatkossa vahvalla markkinaosuudella.” kertoo Terranor Oy Maajohtaja Joonatan Luhtaniemi.

Lisätietoa kuluneesta maanteiden hoitourakoiden kilpailutuksesta: Väylävirasto – Maanteiden hoitourakoiden 2022-2027 kilpailuttamisen tuloksia

Yleistä urakoiden kilpailutuksesta Väyläviraston sivuilta: https://vayla.fi/palveluntuottajat/hankinnat/tieurakat

Väylävirasto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus kilpailuttavat tiestön päivittäisestä hoidosta vastaavat 5-vuotiset maanteiden hoitourakat. Maanteiden hoitourakat ovat laatuvastuu-urakoita, jotka toteutetaan Väylän määrittelemien laatuvaatimusten mukaisesti.

Maanteiden hoitourakoiden päätavoite on tienkäyttäjän etu ja heidän joustava palvelunsa. Urakoissa tavoitellaan riskien kohtuullista jakoa ja hyvän yhteistyön kehittämistä tilaajan ja urakoitsijan välillä. Maanteiden hoitourakoiden tavoitteena on antaa mahdollisuuksia myös parempaan hoitotyön kehittämiseen sekä parantaa urakan laatutietoa ja sitä kautta alan tuottavuutta.